· 

Suppilovahverogratiini

Kuutioi 4 perunaa ja 2-3 porkkanaa. Laita ne uunivuokaan. Kaada sekaan 2 tl öljyä, 1/2 tl suolaa ja 1/2 mustapippuria. Sekoita ja paahda 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Silppua n. litra suppilovahveroita. Paista niitä kuumalla pannulla sen aikaa että neste häviää. Lisää sitten 1 silputtu sipuli ja valkosipuli sekä rasvaa 2 rkl. Kuullota kunnes sipuli pehmenee.
Lisää pannulle 1,5 rkl vehnäjauhoja ja paista hetki.
Sekoita joukkoon 1 dl vettä, 2 dl kermaa, 1 tl hunajaa ja 2 tl kasvisfondia.
Anna hautua hetken aikaa ja lisää 1/2 dl tuoretta silputtua timjamia.
Kaada kastike uunissa olleiden perunoiden ja porkkanoiden päälle. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa 30-45 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja perunat kypsiä.

Write a comment

Comments: 0