· 

Mummo Ankan omenapiirakka

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita: 1 dl sokeria, 4,5 dl vehnäjauhoja, 1/4 tl suolaa.  Lisää 150 g voita ja murusta se jauhoseoksen kanssa sormin. Lisää 0,5 dl kylmää vettä ja sekoita taikinaksi.
Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Leikkaa n. 1 kg omenoita pieniksi paloiksi ja laita ne kulhoon. Lisää kulhoon 1 dl sokeria, 2 tl kanelia, ripaus suolaa ja 2 rkl vehnäjauhoja. Sekoita täyte tasaiseksi.
Jaa taikina kahteen osaan. Painele puolet taikinasta vuokaa (23-24 cm) siten, että taikina peittää vuoan pohjan ja reilusi reunat.
Kaulitse toisesta taikinapalasta piirakalle kansi.
Kaada omenatäyte vuoan keskelle ja peitä piiras taikina kannella.
Sivele piiraan pinta vedellä ja ripottele päälle sokeria. Pistele haarukalla pintaan höyryaukkoja.
Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa alatasolla 15 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen ja paista vielä n. 45 minuuttia. Tarjoile piirakka mieluiten lämpimänä.

Write a comment

Comments: 0